Mistywood's Don Juan
"Vili"
syntynyt 27.4. 2002
"Vili"
syntynyt 27.4. 2002
kyynäreet 0/1
lonkat A/A
lonkat A/A
Vili on tämmönen kaupunkilainen "ottolapsi", joka tuli meille melkein kaksvuotiaana perheestä, joka ei sitä pystynyt pitämään. Se oli aliravittu, takkuinen ja kaikkea muuta kuin kultsin näköinen, kun haimme sen kotiin. Silti, istuessani murkkuikäisenä sen kanssa Escortin takapenkillä, se oli elämäniloinen ja kiltti. Ja se oli minun ensimmäinen "oma" koira.
Kuntoutus siitä mitä se oli, on ollut pitkä, mutta Vilistä on kehittynyt mitä parhain perhekoira ja ystävä. Vieläkin se vähän arkailee joitakin asioita, mutta muuten se on täysin uus koira.
Vili tutustutti minut tokoon, näyttelyihin, sekä mejään, joka oli se meidän ykkösjuttu. Se oli murkkuikäiselle Terhille mitä parhain ystävä kuuntelemaan ja jakamaan elämän ilot ja surut. Me jopa nukuttiin samassa parisängyssä, Vili toisella puolella ja mie toisella.
Minun alkaessa seurustella, Vili otti myös mukaan perheeseen poikaystäväni ja heistä on tullut todella läheiset. Oikeastaan minä olen jäänyt kakkossijalle, J menee nykyään edelle:) Parisängyn jakaminen tosin ison koiran ja miehen kanssa oli haasteellista, mutta sopu sijaa antaa.
Kun muutin kotoa yhdessä J:n kanssa, Vili kulki vuoden viikonloppuhoidossa meidän luona, mutta luovuimme siitä, kun Vili alkoi masistelemaan, kun palasi takaisin vanhempieni luo ja homma jäi siinä vaiheessa kokonaan, kun Venla muutti talouteen.
Käyn usein vanhempieni luona Venlan kera morjenstamassa poikia, ja rapsuttelemassa Viliä:)
Luonteeltaan Vili on äärimmäisen kiltti ja luottavainen, vaikka sen menneisyys ei olekaan ollut ruusuinen. Se on aina reippaana lähdössä joka paikkaan mukaan. Mökillä oli vapaana on Vilin paikka. Se ei millään lähtisi sieltä pois. Joen rannasta sen useimmiten bongaakin katselemassa ohi kulkevia veneitä.
Nykyään se viettää aikalailla läpipassattua eläkeläisen elämää. Sillä on jo vanhuuden tuomaa pikkuvikaa, mutta se elää hyvin lepposaa arkea Tanelin kanssa.
Kuntoutus siitä mitä se oli, on ollut pitkä, mutta Vilistä on kehittynyt mitä parhain perhekoira ja ystävä. Vieläkin se vähän arkailee joitakin asioita, mutta muuten se on täysin uus koira.
Vili tutustutti minut tokoon, näyttelyihin, sekä mejään, joka oli se meidän ykkösjuttu. Se oli murkkuikäiselle Terhille mitä parhain ystävä kuuntelemaan ja jakamaan elämän ilot ja surut. Me jopa nukuttiin samassa parisängyssä, Vili toisella puolella ja mie toisella.
Minun alkaessa seurustella, Vili otti myös mukaan perheeseen poikaystäväni ja heistä on tullut todella läheiset. Oikeastaan minä olen jäänyt kakkossijalle, J menee nykyään edelle:) Parisängyn jakaminen tosin ison koiran ja miehen kanssa oli haasteellista, mutta sopu sijaa antaa.
Kun muutin kotoa yhdessä J:n kanssa, Vili kulki vuoden viikonloppuhoidossa meidän luona, mutta luovuimme siitä, kun Vili alkoi masistelemaan, kun palasi takaisin vanhempieni luo ja homma jäi siinä vaiheessa kokonaan, kun Venla muutti talouteen.
Käyn usein vanhempieni luona Venlan kera morjenstamassa poikia, ja rapsuttelemassa Viliä:)
Luonteeltaan Vili on äärimmäisen kiltti ja luottavainen, vaikka sen menneisyys ei olekaan ollut ruusuinen. Se on aina reippaana lähdössä joka paikkaan mukaan. Mökillä oli vapaana on Vilin paikka. Se ei millään lähtisi sieltä pois. Joen rannasta sen useimmiten bongaakin katselemassa ohi kulkevia veneitä.
Nykyään se viettää aikalailla läpipassattua eläkeläisen elämää. Sillä on jo vanhuuden tuomaa pikkuvikaa, mutta se elää hyvin lepposaa arkea Tanelin kanssa.
Vili ei ehkä ole se kaunein kultainennoutaja ulkonäöllisesti, mutta sisältä se on enemmänkin kuin kultaa.
-Terhi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti